VIR MVA Ch Micah B KTK-? VH-36694
|
| i. Chimeras Isaac | ii. Isak | iii. Noak SWE |
| iie. Gunilla SWE | ||
| ie. Emelie | iei. Pivanes Jörgen | |
| iee. Mia Kajsa SWE | ||
| e. Rosemarie SWE | ei. Herman SWE | eii. Ivar SWE |
| eie. Helga SWE | ||
| ee. Bettina SWE | eei. Magnus SWE | |
| eee. Margareta SWE |
Lue sukuselvitys
Luonnekuvaus
Micah B on rehellinen orii, jolta löytyy aina hieman pilkettä silmäkulmasta.
Miksun seurassa ei tosiaankaan tule tylsää - siitä ori pitää kyllä huolen. Vaikka oriilla
tuntuu olevan varastossa pieniä kepposia vaikka muille jakaa, löytyy Miksulta myös
tilannetajua; ori on hyvin selvillä siitä, että keppostelua ei siedetä esimerkiksi
kilparadoilla, jolloin ohjastajan pinna on venytetty äärimmilleen jo pelkän
oman hermostuneisuuden takia. Myös tammojen läheisyydessä Miksu jättää ilkikurisen käytöksen
pois, sillä eihän nyt mahdollisten tulevien morsianten edessä voi pelleillä! Silloin täytyy
röyhistellä rintaa ja päästellä hurmaavia hörähdyksiä, ja tietenkin yrittää kasvaa kokoa
huimasti - mikä tosin on hieman hankalaa alle 130 senttiselle Miksulle.
Hoidettaessa Miksu osaa seistä aloillaan sen tarvittavan ajan, muttei hetkeäkään enempää. Turha seisoskelu ja odottelu aiheuttaa oriille vain turhautuneen olotilan, jolloin ori ei jaksa keskittyä ja seistä paikoillaan. Miksun tylsistyttyä on kolme erilaista vaihtoehtoa, mitä ori harrastaa. Ensimmäisenä voisi mainita tammojen iskemisen; tällöin oriin ego suurentuu kymmenkertaiseksi ja äänenvoimakkuus ottaa korviin. Mikäli tammoja ei lähettyvillä ole, yrittää Miksu kehitellä itselleen jonkinnäköistä ajanvietettä, mikä on useimmiten hoitajalle keljuilua. Kuten on jo aiemmin sanottu, Miksu on haka keksimään erilaisia kujeita hoitajan päänvaivaksi. Näiden avulla ori saa usein hoitajan lopettamaan puunailun ennätysajassa, sillä hoitaja ei jaksa useinkaan katsoa yhtään kauempaa pelleilevää oria, kuin on tarvetta. Kolmantena vaihtoehtona Miksulla on oreille tuttu ”jos riehun vähän (tai vähän enemmän), niin ehkä pääsen täältä nopeammin pois” -reaktio. Vaikka Miksu on pohjimmiltaan kuitenkin kiltti, osaa se kuitenkin näyttää myös tuon muka orimaisen puolensa.
Vaikka Miksu tylsistyneenä keksii kaikenlaista, on se kuitenkin suhteellisen helppo tapaus. Mikäli oriita ei seisoteta turhaan käyttäen tekosyinä muutamia pölyhiukkasia, jotka on aivan pakko saada pois, osaa se käyttäytyä oikein asiallisesti. Normaalit rutiinit - joista mainittakoon esimerkiksi perusharjaus, valjastus sekä talutus ja lastaus - eivät siis tuota lainkaan ongelmia, kunhan ponin puunaus pysyy aisoissa. Eihän niiden kaikkien karvojen tarvitse sojottaa täsmälleen samaan suuntaan.
Ajettaessa Miksu on hyvin toimiva; rohkea ja vauhdikas, mutta pysyy silti hyvin käsissä - yleensä. Ajoittain ori saattaa keksiä omaa kivaa ja silloin kokeneempikin ohjastaja saattaa olla helisemässä varsin kekseliään oriin kärryillä. Onneksi Miksu on suurimman osan ajasta varsin hyvä ajettava, se harvemmin sortuu laukkamaan ja se muutenkin omaa hyvän ravipään. Oriin voitontahto on varsin kova, kun päästään radalle. Miksu ei hyväksy sitä millään, että lämmittelyssä muut valjakot saattavat ohittaa sen. Itse startin aikana Miksu on hyvin tosissaan ja siitä selvästi huomaa pettymyksen, jos se ei pärjääkään. Se on jonkun aikaa allapäin ja sen saa piristymään suurella määrällä kehuja. Onneksi iän myötä se on alkanu ymmärtämään, että pääasia on se, että tekee parhaansa eikä aina ole pakko olla maalissa ensimmäisenä. Miksun kanssa on ilo työskennellä silloin, kun se ei keksi mitään temppuja - onneksi se temppuilee radalla todella, todella harvoin. Yleensä sen temput pääsee kokemaan reippaalla maastolenkillä kun tämä oripoika päättää ottaa reippailusta kaiken ilon irti.
Astutukset ja jälkeläiset
20.08.2007 o. Janek B, e. MNT Astrid
24.12.2007 o. Raylight's Präktig, e. Rovgirigs Åsa
24.12.2007 t. Emilka, e. Rautakujan Emilia
08.02.2008 t. Jaliyah B, e. Lucinda WN
29.02.2008 o. Kao Ethan B, e. MNT Adelie
09.04.2008 t. Vicky B, e. India B
13.05.2008 t. Gemina, e. Hembackes Gudrun
16.06.2008 o. Valdimar, e. Hembackes Gudrun
01.07.2008 t. Mimosa B, e. MNT Adelie
02.07.2008 t. Silva SGR, e. Rodina B
05.08.2008 o. Mathias B, e. MNT Adelie
Kilpailukalenteri: Ravit - Muut kilpailut
Kaikkia kilpailuja yhteensä 113 kpl, joista voittoja 4 kpl ja muita sijoituksia 27 kpl
Ravit
Kilpailuja yhteensä 27 kpl, joista voittoja 2 kpl ja muita rahasijoja 15 kpl. Voittosumma 8720 ve, ennätys 2.00,3ake.
28.06.2008 VRER - Tasoitusajo alle 2.29,9 aikaisille B-poneille 1600m, Taikasumun Talli, 3/16, 2.20,3 150v€
25.06.2008 VRER - Tasoitus B-poneille, väh. 10 st juosseille 1600m, Ravirata Pronssi, 5/16, 2.01,4ly, 50v€
21.06.2008 VRER - Tasoitusajo 2600m, 5v+ B-ponit, Narrilaiva, 13/16, 2.22,8
17.06.2008 VRER - Ryhmäajo 1600m 2.15,1aik. ja hitaammat B-ponit, Narrilaiva, 3/11, 2.23,3a + 120ve
10.06.2008 ravit - Ryhmäajo B-poneille, 2100 m, alle 2.15,0 aikaiset, Starberry, 2/10, 2.00,9ake, 3300v€
30.05.2008 ravit - Ryhmäajo B-poneille, 2100 m, alle 2.15,0 aikaiset, Starberry, 2/10, 2.00,3ake, 3300v€
30.05.2008 VRER - tasoitusajo alle 2.29,9 aikaisille B-poneille 1600m, Taikasumun talli, 4/10, 2.14,7 + 100v€
27.05.2008 VRER - Ryhmäajo B-poneille, 1600 m, yli 2.20.0 aikaiset, Starberry, 8/12, 2.25,3aly
19.05.2008 VRER - Tasoitusajo b-ponit 2.20,0-2,29,9 -aikaiset, 1100m, Raidallinen, 7/10, 2.38,3
18.05.2008 VRER - Tasoitusajo B-ponit 1600m, ennätyksen omaavat 6+, Raidallinen, 4/16, 2.13,7, 100ve
23.11.2007 VRER - Ryhmäajo B-poneille, 1600 m, 7-8-vuotiaat ennätyksen omaavat, Csicsás, 6/8, 2.29,1alyx
06.11.2007 ravit - tasoitusajo 2100m, ennätys 2.25,1 - 2.35,0, Granit, 2/7, 2.23,6 - 75v€
05.11.2007 VRER - tasoitusajo B-poneille alle 7v (myös 7v), 2100m, Taikasumun Talli, 8/8, 2.36,6
04.11.2007 VRER - ryhmäajo 1600m B-poneille, 2.30,0 -aikaiset ja nopeammat, Vergint, 6/12, 2.24,3aly, 25ve
04.11.2007 VRER - tasoitusajo 2100m, ennätys 2.25,1 - 2.35,0, Granit, 1/7, 2.26,1 xx - 150v€
30.09.2007 ravit - tasoitusajo 1600 m B-poneille, 2.50,0-aikaiset ja nopeammat, Ravirata Gloria, 10/13, 2.42,5ly
24.09.2007 VRER - tasoitusajo 2100m, 2.30,0 ja hitaammat (myös ei enn., Granit, 7/16, 2.27,8ke x, 10v€
23.09.2007 ravit - tasoitusajo 1600 m b-poneille, 2.50,0-aikaiset ja nopeammat, Ravitalli Vergint, 15/16, 2.36,5ly
19.09.2007 VRER - Tas.ajo B-poneille, 1100 m, 2.50,0 ja hit., Ravirata Ajaton, 7/14, 3.00,2ly, 40 v€
17.09.2007 VRER - 1600m 7-vuotiaille ja nuoremmille B-ponio. ja r., Monitoimitalli Faline, 1/2, 2.47,4 xx (rutiini)
16.09.2007 VRER - 1600m 7-v. ja nuoremm. B-ponioreille ja -ruunille, Monitoimitalli Faline, 2/2, 2.41,9 x (rutiini)
10.09.2007 VRER - Tasoitusajo B-poneille, 1600 m, Ravirata Ajaton, 5/11, 2.38,9ly, 100 v€
24.08.2007 VRER - 4. ryhmäajo yli 2.40,0 aikaiset B-ponit 1609m, Taikasumun Talli, 2/6, 2.53,6, 250v€
14.08.2007 poniravit - B-ponit, alle 20 starttia juosseet, myös ei enn.: 1300m, Faline, 3/6, 2.46,4a, 350v€
13.08.2007 poniravit - B-ponit, alle 20 starttia juosseet, myös ei enn.: 1300m, Faline, 2/6, 2.46,3a, 600v€
12.08.2007 VRER - B-ponit, alle 20 starttia juosseet, myös ennätyksettömät: 1100m, Faline, 6/9, 2.45,8a
11.08.2007 VRER - B-ponit, alle 20 starttia juosseet, myös ennätyksettömät: 1100m, Faline, 8/8, 2.44,3
Muut kilpailut
Kilpailuja yhteensä 86 kpl, joista voittoja 2 kpl ja muita sijoituksia 12 kpl
30.12.2008 VRY - esteratsastus - 80 cm (6-15-vuotiaat), Russponien mestaruuskilpailut: finaali, 4/10
23.12.2008 VRY - esteratsastus - 80 cm (6-15-vuotiaat), Russponien mestaruuskilpailut: 4. osakilpailu, 3/15
22.12.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo B (6-15-vuotiaat), Russponien mestaruuskilpailut: 4. osakilpailu, 8/15 (karsittu)
16.12.2008 VRY - esteratsastus - 80 cm (6-15-vuotiaat), Russponien mestaruuskilpailut: 3. osakilpailu, 1/25
15.12.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo B (6-15-vuotiaat), Russponien mestaruuskilpailut: 3. osakilpailu, 14/25
09.12.2008 VRY - esteratsastus - 80 cm (6-15-vuotiaat), Russponien mestaruuskilpailut: 2. osakilpailu, 15/36
08.12.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo B (6-15-vuotiaat), Russponien mestaruuskilpailut: 2. osakilpailu, 21/35
02.12.2008 VRY - esteratsastus - 80 cm (6-15-vuotiaat), Russponien mestaruuskilpailut: 1. osakilpailu, 24/36
01.12.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo B (6-15-vuotiaat), Russponien mestaruuskilpailut: 1. osakilpailu, 4/35
30.11.2008 VRY - esteratsastus - 70 cm, Acantha Farm, 66/67
30.11.2008 VRY - esteratsastus - 60 cm, Acantha Farm, 49/71
30.11.2008 VRY - esteratsastus - 50 cm, Acantha Farm, 65/85
29.11.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo B, Acantha Farm, 41/68
29.11.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo C, Acantha Farm, 6/85
29.11.2008 VRY - kouluratsastus - Perusmerkin kouluohjelma, Acantha Farm, 4/84
25.11.2008 VRY - kenttäratsastus - Helppo luokka, SGR Ponies, 10/49
25.11.2008 VRY - kenttäratsastus - Tutustumisluokka, SGR Ponies, 40/49
25.11.2008 VRY - kenttäratsastus - Aloittelijaluokka, SGR Ponies, 27/72
24.11.2008 VRY - valjakkoajo - Vaativa yhdistetty, SGR Ponies, 33/35
24.11.2008 VRY - valjakkoajo - Vaikea yhdistetty, SGR Ponies, 15/35
24.11.2008 VRY - valjakkoajo - Noviisi kestävyyskoe, SGR Ponies, 2/49
24.11.2008 VRY - valjakkoajo - Noviisi yhdistetty, SGR Ponies, 18/49
23.11.2008 VRY - esteratsastus - 70 cm, Acantha Farm, 6/67
23.11.2008 VRY - esteratsastus - 60 cm, Acantha Farm, 26/71
23.11.2008 VRY - esteratsastus - 50 cm, Acantha Farm, 15/87
22.11.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo B, Acantha Farm, 67/71
22.11.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo C, Acantha Farm, 6/91
22.11.2008 VRY - kouluratsastus - Perusmerkin kouluohjelma, Acantha Farm, 27/90
21.11.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo B, SGR Ponies, 35/51
21.11.2008 VRY - kouluratsastus - K.N. Special, SGR Ponies, 11/51
21.11.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo C, SGR Ponies, 41/73
20.11.2008 VRY - kenttäratsastus - Helppo luokka, SGR Ponies, 28/49
20.11.2008 VRY - kenttäratsastus - Tutustumisluokka, SGR Ponies, 48/49
20.11.2008 VRY - kenttäratsastus - Aloittelijaluokka, SGR Ponies, 37/72
19.11.2008 VRY - kenttäratsastus - Helppo luokka, SGR Ponies, 32/49
19.11.2008 VRY - kenttäratsastus - Tutustumisluokka, SGR Ponies, 19/49
19.11.2008 VRY - kenttäratsastus - Aloittelijaluokka, SGR Ponies, 72/72
18.11.2008 VRY - kenttäratsastus - Helppo luokka, SGR Ponies, 4/49
18.11.2008 VRY - kenttäratsastus - Tutustumisluokka, SGR Ponies, 31/49
18.11.2008 VRY - kenttäratsastus - Aloittelijaluokka, SGR Ponies, 13/72
17.11.2008 VRY - valjakkoajo - Vaativa yhdistetty, SGR Ponies, 34/35
17.11.2008 VRY - valjakkoajo - Vaikea yhdistetty, SGR Ponies, 20/35
17.11.2008 VRY - valjakkoajo - Noviisi kestävyyskoe, SGR Ponies, 22/49
17.11.2008 VRY - valjakkoajo - Noviisi yhdistetty, SGR Ponies, 47/49
16.11.2008 VRY - esteratsastus - 70 cm, Acantha Farm, 26/70
16.11.2008 VRY - esteratsastus - 60 cm, Acantha Farm, 24/74
16.11.2008 VRY - esteratsastus - 50 cm, Acantha Farm, 17/89
15.11.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo B, Acantha Farm, 61/68
15.11.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo C, Acantha Farm, 81/89
15.11.2008 VRY - kouluratsastus - Perusmerkin kouluohjelma, Acantha Farm, 68/88
14.11.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo B, SGR Ponies, 36/51
14.11.2008 VRY - kouluratsastus - K.N. Special, SGR Ponies, 30/51
14.11.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo C, SGR Ponies, 37/73
10.11.2008 VRY - valjakkoajo - Vaativa yhdistetty, SGR Ponies, 35/35
10.11.2008 VRY - valjakkoajo - Vaikea yhdistetty, SGR Ponies, 13/35
10.11.2008 VRY - valjakkoajo - Noviisi kestävyyskoe, SGR Ponies, 14/49
10.11.2008 VRY - valjakkoajo - Noviisi yhdistetty, SGR Ponies, 1/49
09.11.2008 VRY - esteratsastus - 70 cm, Acantha Farm, 56/67
09.11.2008 VRY - esteratsastus - 60 cm, Acantha Farm, 70/71
09.11.2008 VRY - esteratsastus - 50 cm, Acantha Farm, 83/84
08.11.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo B, Acantha Farm, 53/68
08.11.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo C, Acantha Farm, 53/82
08.11.2008 VRY - kouluratsastus - Perusmerkin kouluohjelma, Acantha Farm, 67/84
07.11.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo B, SGR Ponies, 3/51
07.11.2008 VRY - kouluratsastus - K.N. Special, SGR Ponies, 31/51
07.11.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo C, SGR Ponies, 72/73
04.11.2008 VRY - valjakkoajo - Vaativa yhdistetty, SGR Ponies, 3/35
04.11.2008 VRY - valjakkoajo - Vaikea yhdistetty, SGR Ponies, 9/35
04.11.2008 VRY - valjakkoajo - Noviisi kestävyyskoe, SGR Ponies, 30/49
04.11.2008 VRY - valjakkoajo - Noviisi yhdistetty, SGR Ponies, 16/49
03.11.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo B, SGR Ponies, 30/51
03.11.2008 VRY - kouluratsastus - K.N. Special, SGR Ponies, 4/51
03.11.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo C, SGR Ponies, 48/73
02.11.2008 VRY - esteratsastus - 70 cm, Acantha Farm, 7/67
02.11.2008 VRY - esteratsastus - 60 cm, Acantha Farm, 22/71
02.11.2008 VRY - esteratsastus - 50 cm, Acantha Farm, 63/84
01.11.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo B, Acantha Farm, 45/68
01.11.2008 VRY - kouluratsastus - Helppo C, Acantha Farm, 54/82
01.11.2008 VRY - kouluratsastus - Perusmerkin kouluohjelma, Acantha Farm, 35/84
14.06.2008 ERJ - 50 cm , SGR Ponies, hyl
14.06.2008 ERJ - 40 cm , SGR Ponies, 6/9
19.05.2008 VVJ - seuraluokka - noviisien ponivaljakko, koulukoe, Kaurisrannan Ratsastajat, 5/16
18.05.2008 VVJ - Vaikea yhdistetty poneille, Virtuaalitalli Dei, 11/14
14.05.2008 VVJ - Vaikea yhdistetty poneille, Virtuaalitalli Dei, 4/14
15.05.2008 valjakkoajo - Vaikea yhdistetty poneille, Minstrel's Mansion, 11/16
15.05.2008 valjakkoajo - Vaativa yhdistetty poneille, Minstrel's Mansion, 10/30
Näyttelyt ja match showt
20.05.2008 MSY - Poniorit, Lawine, PUN1, BIS1
09.10.2007 pikanäyttelyt @ ht.net, 1/7, arvostelu
05.10.2007 NJ - Gotlanninrussponiorit, Csicsás, 1/13, LKV1, KUMA, JS (sertit VIR MVA Ch. arvonimeen)
20.09.2007 NJ - Aikuiset oriit, Acantha Farm, 1/6, LKV1, BIS3, MVA-SERT, JS
15.09.2007 pikanäyttelyt @ ht.net, 2/10, tulokset
12.09.2007 NJ - gotlanninrussoriit, Granit, 2/12, LKV2, irtoSERT, JS
05.09.2007 MSY - Muut poniorit, Vastaranta, PUN1, BIS1
31.08.2007 Match Show - Ponioriit, Fii Peruvians, PUN1, BIS1
28.08.2007 NJ - Oripäivät, ponioriit, Koulutuskeskus Tumpela ja Contenemo, 5/12, LKV5, KUMA
27.08.2007 NJ - Russponioriit, Faline, 1/4, LKV1, BIS2, MVA-SERT, JS,
25.08.2007 NJ - Russ orit, Cresendo, 2/9, LKV2, irtoSERT, JS
25.08.2007 NJ - Aikuiset oriit, Acantha Farm, 1/8, LKV1, BIS2, MVA-SERT, JS
30.05.2007 NJ - Russ maitovarsat, Cresendo, 1/2, LKV1, KUMA, "Näyttelyn paras maitovarsa"
29.05.2007 MSY - Varsat varsakuvilla, Kk No Life, PUN1, BIS2
23.05.2007 MSY - Varsat varsakuvilla, Virtuaali Russ-ponien Ystävät, SIN1, BIS5
Muut palkinnot:
- VIR MVA Ch -arvonimi myönnetty 28.10.2007
- Ilmoitettu tammikuun 2008 kantakirjaustilaisuuteen, 0p., ei palk "Hyl. Sivut eivät toimineet yhdellä tai useammalla tuomarilla."
Ikä
1 vuotta - 17.08.2007
2 vuotta - 16.11.2007
3 vuotta - 15.02.2008
4 vuotta - 17.05.2008
5 vuotta - 16.08.2008
6 vuotta - 15.11.2008
7 vuotta - 14.02.2009
8 vuotta - 17.05.2009
9 vuotta - 16.08.2009
10 vuotta - 15.11.2009
11 vuotta - 14.02.2010
12 vuotta - 17.05.2010
13 vuotta - 16.08.2010
14 vuotta - 15.11.2010
15 vuotta - 14.02.2011
16 vuotta - 17.05.2011
17 vuotta - 16.08.2011